Esapekka Lappi jälleen voittoon, nyt urheilujuoman voimalla!

20.02.2011

Nuori rallikuljettaja Esapekka Lappi jatkoi voittokulkuaan SM2-luokan Suomen mestaruussarjan osakilpailussa Mikkelissä. Tulosliuskaa katsoessa voisi päätellä voiton tulleen suhteellisen helposti ja vaivattomasti, mutta kisa sisälsi paljon dramatiikkaa aina palkintojen jakoon saakka.

" Erikoiskokeelle 2 otettiin vilppilähtö, josta tuli 10 sekunnin aikasakko. Auto toimi kuitenkin eka pätkät kuin unelma ja ajo meni oikein hienosti. Kutosen jälkeen moottorista tuli sitten kaikki nesteet pihalle, eikä ennen viimeistä pätkää ollut huoltoa. En tiedä syytä miksi nesteet tulivat pihalle, pakkasella varmaan jotakin tekemistä asian kanssa. Ennen pätkää tungettiin Jannen kanssa syylariin kaikki Hart-Sportit juomapulloista ja lunta ja toivottiin pelin kestävän. Kuin ihmeenkaupalla moottori kesti maaliin vaikka lämmöt nousivat pätkän jälkeen 140 asteeseen ", kertoo Esapekka rallin tapahtumista ja perinteisen Hart-Sportin monikäyttöisyydestä.

 

Esapekka ja kartanlukija Janne Ferm joutuivat välillä työntämäänkin autoaan ja olivat hetken hiukan epävarmoja voiton suhteen. Lopulta kuljettajapari julkistettiin voittajiksi yli 20 sekunnin erolla kisan kakkoseen.  

 

 

Cresta Management Oy
Yrjänäntie 4
90650 OULU
www.cresta.fi

Soita meille
ja kysy lisää:

044 5456 775

Ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet Crestalta | » Näytä kaikki
14.05.2012 Mäkihyppääjä Anssi Koivuranta liittyi Crestaan
24.04.2012 Eemeli Salomäki ja Life SHC yhteistyöhön
16.03.2012 Karting Suomen mestari Pasi Pukema liittyi Crestaan
26.02.2012 Esapekka Lappi voittoputkesta loppusotaan

Sivuston
toteutus: