Esapekka Lappi sensaatiomaiseen voittoon

16.01.2012

Esapekka Lapin osakilpailuvoittotavoite täyttyi jo avauskisassa.
20-vuotiaan Lapin tavoitteena oli ajaa avauskisa varmasti maaliin ja voittaa kauden edetessä SM-osakilpailu. Maltilliset tavoitteet neliveto debyyttiin täyttyivät heti kun Lappi ajoi SM1-luokan voittoon tyylikkäästi Ford Fiesta S2000 rallitykillä Riihimäen kisassa. Lappi johtaa näin myös SM-sarjaa.

- Kyllähän tämä tuntuu hemmetin hienolta ja vähän ihmeelliseltäkin. Kaikki pelasi kuitenkin hienosti ja autoa on mahtava ajaa. Meillä oli Jannen kanssa hieno fiilis koko kisan, sanoo Lappi, jonka kartanlukijana toimii jo kolmatta kautta Janne Ferm. Pieksämäen UA:n Lappi lähti luottavaisena kauden avauskisaan, sillä alla oli monipuolista ennakkotestiä lähes 500 kilometriä Pihtiputaalta ja Rovaniemeltä vähän talvisemmista olosuhteista. Voitto ei kuitenkaan ollut tavoitteena.
- Lähdimme oikeasti ajamaan kisassa maaliin ja keräämään kilometrejä, tämmöiset ohjeet tulivat EvenRallyn Erik T. Veibyltä ja tiimiltä. Ihan omaa kisaa ajoimme emmekä Saloa tai ketään muutakaan vastaan. Mutta erittäin hyvä näin, kertoo Lappi hymyssä suin. Lappi kuuluu norjalaisen EvenRallyn kehitysohjelmaan ja kalustosta vastaa Printsport.

Lappi siirtyi kisan johtoon kakkospätkän huiman ajon jälkeen. Viitospätkällä Esapekka kävi kuitenkin pikkuisen hangessa ja Juha Salo nousi johtoon parin sekunnin turvin. Moni oletti tässä vaiheessa kisan ratkenneen kokeneemman Salon eduksi. Esapekka ja Janne jatkoivat kuitenkin omaa vauhdikasta ajoaan hyvällä itseluottamuksella ajaen pohja-ajat kahdelle viimeiselle pätkälle. Saavutuksena voitto heti uran ensimmäisessä kilpailussa nelivetoisten SM1-luokassa!
- Tämä oli kuitenkin vasta yksi kisa ja haastajia tässä ollaan edelleen myös Tunturissa. Tietenkin tästä tuli meille paljon itseluottamusta, mutta rauhassa opiskellaan, toppuuttelee Lappi odotuksia kahden viikon päästä Rovaniemellä ajettavasta Arctic Lapland-rallista.

 

Cresta Management Oy
Yrjänäntie 4
90650 OULU
www.cresta.fi

Soita meille
ja kysy lisää:

044 5456 775

Ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet Crestalta | » Näytä kaikki
01.02.2012 Esapekka Lapista nuorin Arctic Lapland-rallin voittaja
25.01.2012 Suninen uuteen JRX FIA European Rallycross Cupiin
18.01.2012 Seiväshyppääjät Pajulahdessa, katso haastatteluvideo
16.01.2012 Esapekka Lappi sensaatiomaiseen voittoon

Sivuston
toteutus: