Alppihiihtäjä Andreas Romar ja Cresta yhteistyöhön
26.11.2009
Yhteistyökonseptin avulla pyritään auttamaan Andreas Romaria henkilökohtaisessa varainhankinnassa ja kotimaan markkinoinnissa.
Andreas on kovaa vauhtia kehittymässä kohti maailman huippua. Andreas on näyttänyt jo osaamistaan voittamalla junioreiden MM-pronssia syöksylaskussa ensimmäisenä suomalaisena. Andreaksen matka kansainväliselle huipulle on siis jo alkanut. Tämän kauden ohjelmaan kuuluu muutaman maailman cup –osakilpailun lisäksi koko Eurooppa Cup –kiertue. Pääsy olympialaisiin on myös täysin realistista. Cresta-yhteistyön avulla pyritään turvaamaan Andreakselle mahdollisuus maksimaaliseen urheilulliseen panostukseen.

”Andreas Romar on yrityksille lähes täydellinen urheilijakumppani. ”Andy” on sosiaalisesti lahjakas, intohimoinen ja tunnollinen kaveri. Hänen persoonansa sopii todella moniin brändeihin. Andreaksen persoona ja näkyvyys antavat mahdollisuuksia yrityksille hyödyntää yhteistyötä aina kansainvälisestä TV-näkyvyydestä paikalliseen yhteistyöhön," toteaa Cresta Management Oy:n toimitusjohtaja Jori Pennanen.
