Andreas Romar laski ulos Alta Badian Maailman Cupin pujottelun 1. kierroksella

21.12.2009

Alta Badian pujottelussa ensimmäisen kierroksen jälkeen johtoasemassa oli Itävallan Manfred Pranger. Itävaltalaisilla oli kolmoisjohto Reinfried Herbstin pidettyä toiseksi kovinta vauhtia ja Benjamin Raichin oltua kolmanneksi nopein.

Ainoan suomalaisen osallistujan Andreas Romarin kohtaloksi koitui ulosajo radan alkuvaiheessa.



Alta Badian pujottelun voitton vei toistaa kertaa tällä kaudella Reinfried Herbst. Herbst vahvisti voitollaan johtoaan pujottelun maailmancupin kärjessä puhtaalla 200 pisteen saldollaan. Toiselle sijalle onnistui nousemaan Sveitsin Silvan Zurbriggen kierroksen nopeimmalla ajalla. Kolmanneksi laski ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa ollut Manfred Pranger.

Suomalaisista Alta Badian pujotteluun osallistui ainoastaan Andreas Romar.

Romarin lasku ensimmäisellä kierroksella ei kuitenkaan onnistunut samaan tapaan kuin viime aikoina Eurooppa-cupissa ollaan totuttu näkemään. Romar ajoi ulos jo ennen ensimmäistä väliaikaa ja näin ollen vaasalainen pääsi etuajassa joululomalle.

”Lasku lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta yksi käännös jäi taakse ja se oli siinä se homma. Huono paikka virheelle, koska juuri siinä oli lyhyempi väli merkkauksessa”, Romar totesi ulosajostaan.

Vaikka Romarin laskut päättyivät ensimmäiselle kierrokselle ei hän ollut huolissaan vauhdista.

”Lasku kulkee , kuten Eurooppa-cupin kaksi toiseksi nopeinta aikaa kahdessa kisassa on näyttänyt. Samat jätkät, jotka laskevat Eurooppa-cupissa kärkeen olivat täällä kympin sakissa, joten vauhti on kohdallaan.”

Viime aikoina Romar on kilpaillut Eurooppa-cupin kilpailuja Keski-Euroopassa ja hänen mukaansa siitä voi hakea myös osasyytä vaisuun suoritukseen Alta Badiassa.

”Pitäisi nyt päästä treenaamaan vähän enemmän, viime aikoina ollut paljon kisoja ja ollut aika haipakkaa meno. Nyt pitäisi ottaa vähän rennommin ja kattoo miten sitä oikeasti lasketaan. Suurimmaksi osaksi pienet ulosajot ovat kiinni pääkopasta ja siitä, että ei ole niin varma omasta laskemisesta”, joulomalle Ruotsiin suuntava Romar summasi.

 

Cresta Management Oy
Yrjänäntie 4
90650 OULU
www.cresta.fi

Soita meille
ja kysy lisää:

044 5456 775

Ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet Crestalta | » Näytä kaikki
14.05.2012 Mäkihyppääjä Anssi Koivuranta liittyi Crestaan
24.04.2012 Eemeli Salomäki ja Life SHC yhteistyöhön
16.03.2012 Karting Suomen mestari Pasi Pukema liittyi Crestaan
26.02.2012 Esapekka Lappi voittoputkesta loppusotaan

Sivuston
toteutus: